Kerran näin lehdestä ilmoituksen sukkahousunukkekurssista. Heti paikalla ilmoittauduin sinne ja huokaisin helpotuksesta, kun kuulin että olin viimeinen joka mahtui enää kurssille. Ja sen jälkeen elämä ei ole ollut entisensä. Nukkeharrastus on vienyt mennessään. Ilman nukkeja ja tonttuja elämä olisi aika tylsää.
Tonttuelämää ei tietenkään voi elää ja töissä täytyy käydä, mutta aina on sen verran aikaa, että muutama tonttu ja enkeli syntyy. Sukulaiset ja ystävät saavat joskus luokseen tontun tai kaksi. Kiitokseksi mukavista asioista, lohduttamaan tai syntymäpäivälahjaksi- aina ne on otettu ilolla vastaan. Itselle saan siitä vastalahjaksi hyvän mielen.
Pääasiassa tonttuni ja muut työt ovat neulahuovutettuja. Sukkahousunukkeja on paikallisessa myymälässä näytteillä ja pieniä huovutettuja myös myynnissä. Aina sieltä jokunen tonttuli lähtee jonkun mukavan tonttuihmisen matkaan. Uskon, että joka sellaisen tontun mukaansa ottaa, antaa myös sille kivan kodin.Myös työpaikan ruokasalissa tai olohuoneen nurkassa voi joku tontuistani majaa pitää. Pois niitä ei vielä ole häädetty.
Nukkeharrastus on tuonut mukanaan myös uusia ystäviä. Eräs heistä on antanut lempinimen TONTTURAIJA ja siitä tuli myös tämän blogin nimi. Aika hyvin taitaa kuvata tontuntekijää, ehkä sitä sitten on vähän sellainen tonttu ja tonttujen ystävä.
Lapsuuden muistoja tulee mieleen päivittäin.Leikit ja joulut, äiti, isä ja sisarukset. Äiti, isä , sisko ja veli ovat siirtyneet jo tuonilmasiin. Ensimmäinen nukke on myös jossain nukkien taivaassa, mutta muistot eivät koskaan kuole. Nukkeeni liittyy eräs hieno muisto.
Olin viisivuotias , kun kyläkoulussa oli kuusijuhla ja joulupukki oli myös sinne tulossa. Pikkutytön sydän pamppaili ja jännitys oli aivan hirveä. Siinä tuli muisteltua kaikki rikkeet, mitä oli tehnyt. Äiti oli vähän peloitellut ettei joulupukki tuo lahjoja jos ei ole kiltti. Mielessä oli, miten olin juuri juhlaan lähtiessä irvistellyt pikkuveljelle. Tiesiköhän tuo pukki jo senkin... Mutta sitä en ikinä unohda, kun joulupukki ojensi MINULLE kaikkien nähden paketin ja pyysi, että avaisin sen siinä. Tärisevin käsin tuskin sain pakettia auki, äidin piti kyllä vähän auttaa ja sieltä paljastui ihana nukke. Vaatteet ja kaikki ihanuudet päällystakista lähtien päällä.
Se ilta on elämässäni sellainen, joka seuraa muistoissa lämpimänä läikähdyksenä. Sellaiset itse tehdyt, ihanat vanhat nuket ovat vieläkin suosikkejani. Kuvista niitä katselen ja olen hirveän kateellinen hänelle, joka pitää nukkemuseota.
Tuoreempi muisto tontuistani liittyy ihailemaani iki-ihanaan KatriHelenaan. Olen ollut hänen ihailijansa niin pitkään kuin hän on esiintynyt. Olen seurannut hänen elämäänsä tarkkaan. Ajatus, että voisin myös ilahduttaa häntä tonttulahjalla, tuli mieleeni. Kotipaikkakunnalla oli hänen joulukonserttinsa. Tonttu mukanani menin sinne. Itse en valitettavasti voinut lahjaa hänelle toimittaa, mutta ystävällinen Lilja Kainulainen toimitti sen Katrille. Keskustelin Liljan kanssa ja hän uskoi Katrin pitävän tontusta.
Joulun alla soi puhelin ja arvatkaa kuka siellä oli...
Olin aivan pökertyä, kun puhelimessa oli KatriHelena. " KatriHelena täällä, terve!" Hän on todella ihana ja sympaattinen ihminen. Niin olen aina uskonut ja tuo puhelin soitto vaan vahvisti sen. Hän piti kovasti tontusta ja kertoi, että hänen aikuiset lapsensakin tykkäsivät tontusta. " Tonttu tuli tontun luo " Katri jutteli ja paljon muutakin.
Tämä muisto on myös niitä nukkemuistoja joita ei voi pois ottaa ja ne kulkee mukana läpi elämän.
